Ryhdille voitto pudotuspelien ensimmäisestä osaottelusta!

28.3.2017

Naisten ykkössarjan ristikkäispudotuspelit saatiin vauhtiin Ylöjärvellä sunnuntaina

Ensimmäinen osaottelu Ylöjärvellä päättyi Ryhdin voittoon tyylipuhtaasti 3-0 (25-17, 25-15, 25-18). Erien alut mentiin vielä tasatahtia, mutta lopuissa pystyimme repimään eroa vastustajaan.

Erityisen tyytyväisiä voidaan olla monipuoliseen hyökkäyspeliin. HPK:n tytöille tarjoiltiin puolustettavaksi oikeastaan kaikenlaisia hyökkäyksiä, ja vieraiden liberon huippupelistä huolimatta saimme riittävästi palloja kenttään.

Onnistujia oli koko joukkue täynnä, ja parhaana palkittiin varsinkin syöttöruudussa hienosti onnistunut Liina Kainulainen. Erityismaininta menee taas junioreille, sillä päivän avausseitsikon pelaajista kolme on vielä C-ikäisiä. Tämä ei ole ykkössarjassa ihan tavallista.

Ottelun panos oli valtavan suuri. Ristikkäispudotuspeleissä pelataan kaksi ottelua ja tarvittaessa kultainen erä, ja otteluparin häviäjä joutuu karsimaan sarjapaikastaan. Tulevana sunnuntaina taistellaan Hämeenlinnassa, ja kolme erävoittoa sieltäkin on haettava mikäli lomille mielii.