Naisten salibandy


--------------------------------------------------------------------------------------------------

III-divari


Kauden kuudes turnaus pelattiin Hervannan Tamppi Areenalla lauantaina 28.01.

Ensimmäisessä pelissä Ryhti sai vastaansa sarjan häntäpäähän juuttuneen Classic Zebrasin.
Ottelussa ei nähty mitään yllättävää vaan Ryhti oli koko pelin hallitsevampi osapuoli, ja paremmalla viimeistelyllä Ryhti olisi ratkaissut pelin jo ensimmäisessä erässä.
Peli päättyi Ylöjärveläisten hyväksi 4-0.
Ryhdin maalivahti Hanna Rantala sai kauden toisen nollapelinsä todella helpolla.

Toisessa pelissä vastaan asteli putoamista vastaan taisteleva FoSu.
Ryhdin toisen pelin "kirous" jatkui myös tälläkin kertaa.
Jalkaa ei ensimmäisessä erässä löytynyt ja näin vastustaja sai otteen pelistä liian helpolla.
Toisen erän alku oli Ryhdin pakistolle todella synkkä, jo erän toisella minuutilla ensimmäinen Ryhti pakki sai pallon naamaansa, jonka tuloksena oli nenän vääntyminen ja loppu peli ohi. Heti seuraavassa vaihdossa toinen pakki sai pallon naamaansa, muutama vaihto sivussa ja sisulla takaisin peliin.
Ja koska yksi kolmesta pakista oli loppupelin pois, niin Ryhti joutui laittamaan 2 hyökkääjää puolustajan paikalle, joka ymmärrettävästi sekoitti pelaamisen hetkeksi aivan täysin.
Tämän sekoilun aikana FoSu siirtyi ottelussa johtoon.
Toisella erätauolla Ryhti sai koottua jotenkin rivinsä kuntoon ja takaa-ajo alkoi.
FoSu pysyi ottelussa mukana vain ja ainoastaan loistavan maalivahtinsa takia, joka venyi kerta toisensa jälkeen uskomattomiin venytyksiin.
Vajaa kaksi minuuttia ennen loppua Forssalaiset saivat jäähyn ja Ryhti otti molarinsa pois.
Kuudella neljää vastaan Ryhdin ylivoima rakenteli pari maukasta paikkaa ennenkuin ajassa 44.26 Johanna Sutinen päästi Ryhdin kurimuksesta laukomalla upeasti viivasta pallon tolpan kautta verkon perälle.
Näin molemmat joukkueet saivat tililleen tärkeän pisteen.

Päivän muut tulokset:
TFT - Tamppi 2-3, Classic - SCU 1-3, RoPo - TFT 2-2, SCU - NoPS 1-1, Flanels - RoPo 5-1,
NoPS - PirPi 0-5, PirPi - Flanels 3-1 ja Tamppi - FoSu 2-1

Sarjatilanne

 ottelutvoitottasurittappiottehdytpäästetytpisteet
PirPi121020541822
Flanels12813412317
Tamppi12732382017
Ryhti12552382215
SCU12444303012
RoPo12435303811
NoPS12345304510
FoSu1233625289
TFT1212923564
Classic12111017463

Seuraava turnaus pelataan Toijalassa sunnuntaina 05.02.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

III-divari


Vuoden 2012 ensimmäinen ja kauden viides turnaus pelattiin sunnuntaina 15.01. Joutsassa.

Ensimmäisessä pelissä Ryhdin vastustajaksi asettui Tamperelainen SBS Tamppi.
Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt 2-2 tasuriin, joten tiedossa oli tasainen vääntö todella tärkeistä pisteistä sarjanousua silmällä pitäen.
Ensimmäinen erä oli täydellistä Ryhdin näytöstä, mutta maalinteko ei, taaskaan, maistunut ja näin toiseen erään lähdettiin 0-0 tilanteesta.
Toisen erän alussa Ryhti sai mahdollisuuden päästä taululle ylivoimalla, mutta ilman tulosta.
Tämän jälkeen peli alkoi tasoittumaan ja ei aikaakaan kun Tamppi heilutti verkkoa, ensi esiintymisensä Ryhdin maalilla tehneen, Maiju Torvisen takana.
Kolmannessa erässä Ryhti yritti kuumeisesti päästä taululle ja kun erää oli takana reilut 5min, niin Laura Lahtinen onnistui Leena Vuoren syötöstä pelastamaan Ylöjärveläisille tärkeän pisteen.
Ottelu lopussa ryhdille tarjoutui toinen ylivoima, mutta sovitut kuviot olivat unohtuneet talvitauon aikana, ja näin ottelu päättyi 1-1.

Päivän toisessa ottelussa Ylöjärveläisiä lähti haastamaan NoPS, jonka Ryhti voitti ensimmäisessä kohtaamisessa 6-2.
Ottelu oli alusta loppuun Ryhdin hallussa.
Nokialaiset pystyivät vain aika ajoin luomaan painetta Maijun vartioiman maalin eteen.
Ryhdin 8-1 voittoon päättyneen ottelun suurin sankari oli Ylöjärveläisten Laura Lahtinen 4+0 tehoin.
Lauran lisäksi pisteille pääsivät: Annika Koistinen 2+0, Mervi Lehtiniemi 1+0, Tanja Pesonen 0+2, Leena Vuori 0+2, Saila Lammi 0+1 ja Susanna Pekkola 0+1, Ryhdin kolmas maali merkittiin NoPSin omaksi maaliksi, jossa Leena Vuori toimitti pallon maalille ja (epä)onnekas NoPSilainen ohjasi pallon verkkoon.

Päivän muut tulokset:
Flanels - SCU 2-1, SCU - TFT 4-5, RoPo - Tamppi 1-3, TFT - PirPi 2-7, FoSu - RoPo 1-3,
NoPS - Classic 2-2, PirPi - FoSu 4-2 ja Classic - Flanels 0-2

Seuraava turnaus pelataan lauantaina 28.01. Tampereen Tamppi Areenalla.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

III-divari


Neljäs turnaus pelattiin Toijalan Monitoimitalolla sunnuntaina 18.12.

Ryhti sai ensimmäisessä pelissä vastaansa FoSun.
Peli oli alusta asti tasaista vääntöä, jossa Ryhti loi parempia maalipaikkoja.
Ottelun ensimmäisen maalin teki, pienen tauon jälkeen Ryhti-paidan päälle laittanut Ylöjärveläisten pitkäaikainen kapteeni, Outi Paldanius.
Maalin jälkeen Ylöjärveläisten peli huikan sekosi ja Forssalaiset käyttivät tilaisuuden hyväksi tehden erän lopussa 2 maalia.
Kolmannessa erässä Ryhti haki vimmatusti tasoitusta ja noin 6 minuuttia ennen loppua se helpottava maali tulikin kun Mervi Lehtiniemi ohjasi Anne Perkiömäen syötön sisään.
Lopussa Ylöjärveläisille tarjottiin ylivoimalla mahdollisuutta hakea voittoa, mutta tällä kertaa maali jäi tekemättä ja peli päättyi 2-2.

Toisessa pelissä vastaan tuli SCU Janakkalasta.
Janakkalaiset tulivat rymillä peliin ja yrittivät aktiivisella karvauksella saada Ryhdin pelin sekaisin, ekassa erässä se osittain onnistuikin.
Mutta mitä pidemmälle peli meni, sitä paremmin Ryhti pääsi peliin mukaan ja paine alkoi siirtyä kohti SCUn maalia.
Toisen erän lopussa Ryhti pääsi pelaamaan lähes täydet 2 minuuttia 5-3 ylivoimaa ja tätähän Ylöjärveläiset eivät jättäneet tätä käyttämättä.
Tanja Pesonen teki 1-0 maalin Leena Vuoren syötöstä.
Kolmannessa erässä tasainen vääntö jatkui ja peli oli jännittävä loppuun asti.
SCU sai erässä pallon kertaalleen Ryhdin maaliinkin, mutta maalia edelsi selvääkin selvempi hyökkävän pelaajan rike, ja näin maali hylättiin.
SCU otti molarin pois maalilta noin 2 minuuttia ennen loppua.
Loistavan karvaus pelaamisensa jälkeen Riikka Lehtinen teki tyhjään maaliin Ylöjärveläisille helpottavan 2-0 maalin ja näin Ryhti pääsi joulutauolle hieno taisteluvoitto taskussaan.

Päivän muut tulokset:
TFT - FoSu 1-3, NoPS - RoPo 2-5, PirPi - NoPS 5-0, RoPo - Flanels 1-6, Classic - PirPi 1-7,
Flanels - Tamppi 4-3, SCU - Classic 3-2 ja Tamppi - TFT 6-0

Seuraava turnaus pelataan 15.01.2012 Joutsassa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------


III-divari
 

Kolmas turnaus oli vuorossa lauantaina 3.12. Pirkkalan Liikuntatalolla.

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli tuttuakin tutumpi NoPS.
Ryhti hallitsi ottelun ensimmäistä erää täydellisesti ja ajassa 9.22 taululla oli jo 4-0 lukemat Ylöjärveläisten hyväksi. Toisessa erässä peli alkoi jo huomattavasti tasoittua ja kolmannessa erässä, pelin jo ratkettua, Nokialaisetkin pääsivät taululle.
Ottelu päättyi 6-2 Ryhdin voittoon.

Päivän toisessa pelissä Ryhtiä vastaan asteli RoPo.
RoPo pääsi ensimmäisessä erässä liian helpolla, kun Ryhdittäret eivät tahtoneet millään saada jalkojaan liikkeelle, onneksi puolustuspeli toimi ja tauolle siirryttiin 1-1 lukemissa.
Toisessa ja kolmannessa erässä Ryhti oli jo aktiivisempi joukkue ja saikin luotua parempia maalipaikkoja, mutta Ryhdin kohtaloksi koitui huono viimeistely sekä henkilokohtaiset virheet.
Lopputulos RoPolle 4-2.

Muut tulokset:
FoSu - PirPi 1-5, SCU - FoSu 2-1, NoPS - Flanels 3-2, TFT - SCU 1-4, Flanels Classic 3-2,
Tamppi - RoPo 3-3, Classic - TFT 5-4 ja PirPi - Tamppi 4-1
 
Seuraava turnaus pelataan Toijalassa sunnuntaina 18.12.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

III-divari


Kauden toinen turnaus pelattiin lauantaina 12.11. Forssassa.

Ensimmäisessä pelissään Ryhti sai vastaansa SBS Tampin.
Ensimmäisen turnauksen jälkeen Ryhti harjoitteli paljon YV- ja AV-peliä, joka osoittautuikin hyvin ajoitetuksi, koska Tamppia vastaan Ryhti sai 2 selvää, 2 helppoa sekä yhden tuomarivirheestä tulleen jäähyn (tuomari myönsi heti tehneensä virheen, pisteet siitä hänelle). Ylivoimaa Ryhti pääsi pelaamaan 3 kertaa.
Tilastona erikoistilanteista oli yksi tehty yv-maali ja nolla päästettyä!
Tasainen ja todella korkeatasoinen peli päättyi lopulta 2-2.

Päivän toisessa pelissä vastaan tuli Classic Zebras.
Alavireisesti ensimmäisessä turnauksessa pelannut Tamperelaisjoukkue pystyi hätyyttelemään Ryhtiä vain Ylöjärveläisten omien virheiden jälkeen.
Ryhdin huonon viimeistelyn vuoksi ensimmäinen erä meni tasan 1-1.
Toisen erän alku sitten olikin jotain ihan muuta, kentällä ei ollut kun Ryhti.
Kun toista erää oli pelattu vain 1.22, taululla oli jo 4-1 Ryhdille (kolmannen ja neljännen maalin välillä vain 11 sekunttia).
Kolmannessa erässä Classic sai jo vähän enemmän pelistä kiinni, mutta todellisia maalipaikkoja he eivät missään vaiheessa saaneet luotua.
Ryhti voitti Classicin 5-1, ja näin Tamperelaiset ovat neljän pelin jälkeen ainoa nollakerholainen.

Muut tulokset:
FoSu - Tamppi 0-5, Flanels - PirPi 3-5, SCU - Flanels 2-2, PirPi - TFT 2-2, NoPS - SCU 4-4,
TFT - RoPo 1-4, Classic - NoPS 3-4 ja RoPo - FoSu 1-6

Seuraavat pelit on Lauantaina 03.12. Pirkkalassa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

III-divari


Naisten III-divari kausi pyörähti vihdoin käyntiin, kun ensimmäinen turnaus pelattiin lauantaina 29.10. Tampereen Tamppi Areenalla.

Hyvät harjoituspelit ennen kautta pelannut Ryhti jäi kauden avauksessaan täysin lähtötelineisiin ja näin Joutsan Flanels pyöritti Ylöjärveläisistä 4-1 voiton.
Päivän toisessa pelissä Ryhti sai vastaansa Pirkkalan Pirkat.
Tässä pelissä Ryhdin pelaaminen oli jo selvästi parempaa.
Hyvä vauhtinen ja tasainen vääntö päättyi lopulta 4-4.

Muut tulokset:
Tamppi - SCU 5-2, TFT - NoPS 2-9, SCU - RoPo 4-4, Flanels - TFT 7-1, NoPS - FoSu 2-2,
RoPo - PirPi 1-3, FoSu - Classic 5-0 ja Classic - Tamppi 0-4

Seuraavan kerran pelataan Lauantaina 12.11. Forssassa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Salibandykausi 2011-12 lähestyy kovaa vauhtia ja syyskuussa on aika myös aloittaa harjoitusottelut.
Ensimmäisenä, viime kaudesta kovasti uudistuneen, Ryhdin kuviot testaa Hämeenkyrön Kikunat. Harjoitusottelu pelataan perjantaina 09.09. Raholan Liikuntakeskuksessa.

Ryhdin joukkueessa on tällä hetkellä 16 pelaajaa, mutta parille vahvistukselle on vielä tilaa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaudella 2011-12 Ryhdin kanssa Sisä-Suomen III-divarissa pelaavat:

Tamperelaiset SBS Tamppi ja Classic Zebras,
Nokian Palloseura NoPS,
Pirkkalan Pirkat PirPi,
Roismalan Ponnistus RoPo Sastamalasta,
Toijalan Nuorisoseura TFT Akaa,
Forssan Suupparit FoSu,
Salibandy Club Urbans SCU Janakkalasta ja
V-U ja R-seura Flanels Joutsasta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Raholan kevätsarja 2011
Ylöjärven Ryhti on järjestämässä, yhdessä Ylöjärven Pallon kanssa, naisille tarkoitetun kevätsarjan Raholan Liikuntakeskuksessa.

Sarjaan ilmoittautui 6 joukkuetta:
Ryhti, YPa, MIG, NoPS, Kikunat ja ÄsSee Revanssi.

Lisäinfoa kevätsarjasta löytyy Raholan kevätsarja 2011 -osiosta

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
II-divari 2010-11

Kausi 2010-11 päättyi Ryhdin osalta suureen pettymykseen ja edessä onkin vauhdin hakeminen III-divarista.
Ryhti haluaa onnitella, koko kauden loistavasti pelannutta, FT Trackersia nousukarsinnan voitosta ja noususta I-divariin!

Lisää päättyneestä II-divari kaudesta 2010-11 löytyy Ottelut 2010-11 ja Tulokset -osioista!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ylöjärven Ryhdin salibandy-naiset aloittivat toimintansa vuonna 2001 ja tällä hetkellä joukkue valmistautuu kauteen 2010-11, joka on jo joukkueen 10. kausi!
 

Kaudella 2010-11 Ryhdin kanssa Sisä-Suomen II-divarissa pelaavat:
Hämeenlinnan PIsku sekä FT Trackers,
Jyväskylän O2-Jkl sekä Probelli,
Parkanon SBT PaPo sekä
Tamperelaiset Classic II, KooVee II ja MIG.